Psykedeelinen valokeila: The Dark Side of the Moonin 50-vuotisjuhlavuosi

Pink Floyd: psykedeeliset pioneerit

Heidän alkuperäiseen kokoonpanoonsa kuuluivat laulaja ja kitaristi Roger "Syd" Barrett, basisti ja laulaja Roger Waters, kosketinsoittaja Rick Wright ja rumpali Nick Mason. Kitaristi ja laulaja David Gilmour liittyi mukaan vähän ennen Barrettin lähtöä vuonna 1968. He olivat jo uraauurtavan uuden psykedeelisen soundin pioneereja, johon Barrett vaikutti. Gilmourin mukaantulo kuitenkin ohjasi yhtyettä kohti aikakautta määrittelevää jättiläistä, jollaiseksi se myöhemmin muodostui. 

50 vuotta The Dark Side of the Moonin julkaisusta

Maaliskuussa 2023 tulee kuluneeksi 50 vuotta bändin ikonisesta albumista. Kuun pimeä puoli julkaistiin. Se on levy, joka vielä nykyäänkin on edelleen kaikenikäisten psykedeelisten trippareiden, pilviveikkojen ja chillaajien suosikkitapaus. Eikä ihme - mitään sen kaltaista ei ole tullut ennen eikä jälkeen. 

Tiesitkö, että julkaisunsa jälkeen se vietti suurimman osan seuraavista 14 vuodesta Billboardin Top 200 -albumilistalla? Edes punkin, diskon ja hiphopin synnyn aalloilla sitä ei voitu syrjäyttää. Se syntyi aikana, jolloin musiikki oli käsin kosketeltavaa, koirankorvainen levynkansi ja ikoninen sateenkaarta heijastava prisma. Nykyään sen jatkuvasta suosiosta kertovat miljoonat päivittäiset streamit. 

Albumi peilaa psykedeelistä kokemusta

Albumi on kuin matka, joka rakentuu ja laskee, muuttuen mahtipontiseksi ja eeppiseksi kunkin puolen loppupuolella. Monien mielestä sen huiput ja alamäet ovat vuorovaikutuksessa psykedeelisen matkan kokemuksen kanssa ja parantavat sitä.

Albumin ympärillä on paljon mytologiaa, joka ulottuu huhuista piilotetuista viesteistä ja merkityksistä aina fanien suorittamiin rituaaleihin. Yksi näistä - ja olet ehkä kuullutkin siitä - on nimeltään Sateenkaaren pimeä puoli. 

Jos et ole kuullut siitä - älä huoli! Siinä ei ole mitään pahaenteistä. Itse asiassa se on valkokankaan ja psykedelian risteytys, josta unelmat on tehty. 

Kultti-ilmiöt: Sateenkaaren pimeä puoli

Sateenkaaren pimeä puoli on kulttimainen faniteoria, jonka mukaan jos synkronoit Pink Floydin kappaleen alun Kuun pimeä puoli MGM:n Leo-leijonan ikoninen karjunta vuoden 1939 klassikkoelokuvan alussa. Ozin velho musiikki ja elokuva sopivat täydellisesti yhteen. Äänen ja kuvan trippi-hippi-kombo, jossa on vain harvat todelliset Floyd faneja, jotka eivät ole kokeilleet sitä. 

Kuten monissa muissakin kulttuurimytologioissa, emme ehkä koskaan saa tietää, kuka yhdisti ensimmäisenä nämä kaksi näennäisesti liidun ja juuston kaltaista elementtiä. Pitkähiuksiset rokkarit nuudeloivat, kun nuori Judy Garland joutuu yksivärisen tornadon vietäväksi? Sen on täytynyt vaatia hyvin erikoinen tai hyvin erityisesti vaikuttanut, tavallaan mieli laittaa nämä kaksi yhteen. Salaperäisyydestä huolimatta, me... tiedä että sen toi alun perin yleisön tietoisuuteen Charles Savage artikkelissa, jonka hän kirjoitti Fort Wayne Journal Gazette julkaistu vuonna 1995. 

Artikkelissa Savage kirjoitti:

"Tulos on hämmästyttävä. Aivan kuin elokuva olisi yksi pitkä taide-elokuvamusiikkivideo albumille. Laulujen sanat ja otsikot vastaavat toimintaa ja juonta. Musiikki paisuu ja laskee hahmojen liikkeiden mukana ... Eodota näkeväsi tarpeeksi vakuuttavia yhteensattumia, jotta voit miettiä, oliko koko juttu suunniteltu."

Psykedeelinen synkronisuus

Savage ei liioitellut. Kaksikon avioliitossa on hetkiä, jotka tuntuvat lähes liian täydellisiltä ollakseen mielivaltaisia. Usein mainittu esimerkki on se, kun Dorothy alkaa juosta juuri kun sanoitukset "Kukaan ei sanonut sinulle, milloin juosta" lauletaan laulun aikana Aika. Toinen on kun Gilmour laulaa "Kotona, kotona taas" osoitteessa uusinta Hengitä. Näin tapahtuu aivan kuten ennustaja varoittaa Dorothya palaamaan kotiin, sillä myrsky on tulossa. Myöhemmin laulu Aivovaurio alkaa juuri kun variksenpelätin murtautuu sisään - Jos minulla vain olisi aivot. Suuri keikka taivaalla synkronoituu aavemaisesti tornadon kanssa. Ja kun Dorothy painaa päänsä Peltimetsämiehen rintaa vasten - etkö arvaakin? - levy päättyy sydämen sykkeeseen. 

Tästä huolimatta Pink Floydin varsinaiset jäsenet ovat aina vakuuttaneet, että siellä ei ole mitään ollenkaan. Dave Gilmour sanoi, että sen on täytynyt olla peräisin - "Joku kaveri, jolla on liikaa aikaa käsissään.". Vuonna 1997 rumpali Nick Mason vitsaili; "Se on täyttä hölynpölyä. Sillä ei ole mitään tekemistä Ozin velhon kanssa. Se perustuu Sound of Musiciin."  Lisäksi ääniteknikko Alan Parsons vakuutti kaikille, että bändi ei olisi voinut katsoa VHS-kasetteja äänitysstudiossa. Lähinnä siksi, että niitä ei ollut vielä keksitty.

Psykedeelinen kulkuoikeus

Joka tapauksessa, Pink Floydia rakastavat rakastavat yleensä sitä. Sateenkaaren pimeä puoli kuten säännölliset katselukerhot ja sen jatkuva yleisyys osoittavat. Ei ole montaa ihmistä, jonka ystävä ei olisi tullut sanomaan;

"...hei tiesitkö, että jos painat Dark Side of the Moonin soittoa juuri kun leijona karjuu..." 

Monin tavoin, mitä ikinä siitä ajatteletkin, Sateenkaaren pimeä puoli on kiehtovan sopiva kiteytys syvälle, oivaltavalle, psykedeeliselle matkalle. Täynnä ihmettä, värejä, viattomuutta ja taikaa, risteytettynä pimeyden, mielen ja kuolevaisuuden kuulustelun kanssa - se käy läpi sankariannoksen koko skaalan. 

Tämän ikonisen albumin 50-vuotispäivänä miksi ei siis kuljeta tätä hyvin kulunutta psykedeelistä kulkuväylää? Paranna kokemusta annos taikasieniä tai tryffeleitä ja anna Sateenkaaren pimeä puoli viedä sinut pois.